torstai 31. toukokuuta 2012

Korpilahden kirppiksellä

Pitkä viikonloppu Korpilahden suunnassa ja sitten takaisin JKL:n suuntaan. Ennen bussin lähtöä tuli käytyä Paatti-kirppiksellä. Ajattelin ottaa sieltä taas halvan pöydän kolmeksi viikoksi. Kuulemma niitä olisi taas vapaana, joten tämä viikko menee kirppistavaroita etsiessä eli toisien sanoen komeroita penkoen. 

Pienen paikkakunnan kirpputoreissa on se hyvä puoli, että välillä tulee tehtyä hyviä löytöjä erittäin edullisesti. Sieltä mukaani lähti sininen maljakko sekä keijukainen. 

Tynellin Pala maljakko (2,50 e)
Partyliten keijukainen (4 e)

tiistai 29. toukokuuta 2012

Kauniita tauluja kierrätyskeskuksesta

Nämä kaksi ihastuttavaa kuvaa löysin jälleen kerran Jyväskylän kierrätyskeskuksella käydessäni. Kuvien tytöt olivat ihastuttavia ja olihan ne pakko ostaa, koska maksoivat 0,50 e/kpl.

Eikös ole sievä?
Tässä toinen

Lasinkeräyksen aarre

Onneksi vilkaisin taloyhtiön lasinkeräysastiaan, ennenkuin heitin sinne vietäväni. Keräysastiasta löytyi iso ruskea viinipullo, joka jotenkin tarttui käteeni. Viinipullossa oli luultavammin ollut kori ympärillä. Sääli vain, että sekäjäte oli tyhjennetty ja kori jäi löytymättä.

Pullo on jotensakin aika sympaattinen vai mitä?

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kierrätyskeskuksen aarteita

Kierrätyskeskuksissa pitäisi käydä useammin. Edellisellä viikolla piipahdin Jyväskylän Ekocenterillä, joka on keskustan tuntumassa, juuri sopivaan aikaan. Sinne oli kuulemma tullut viikonlopun aikana kolmen kuolinpesän tavaroita. Muuramessa Keski-Suomessa on kuulemma uusi aika iso kierrätyskeskus kuulin ohimennen. Pitäisi varmaan hurauttaa autolla sinne joku päivä.


Löytyi Sarvista (2,5), vanha kahvipurkki (1 e) sekä Arabian retrokahvikuppi (2,50 e), lehdet olivat 10 centtiä/kpl ja barbin vaatteet ota ilmaiseksi korista


 Arabian retrokuppi oli aika kaunis ja miellyttää silmiäni. Tässä vielä kuva siitä:

Vielä on harkinnassa, annanko kupin siskolleni, joka kerää tämän tyyppisiä Arabian kahvikuppeja vai pidänkö sen itse.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Mitä nykyaikana tehdään vanhoilla videokaseteilla?

Myin omat VHS-kasetit aikoinaan kirpparilla pois hyvään aikaan, jolloin niistä sai vielä jotain. Viime joulun aikoihin mietin veljelleni lahjaa. Huomasin jossakin kirpparilla Tähtien sota-videokasetit (alkuperäiset 4, 5 ja 6 osa) ja sain idean. Miltäköhän kasettien kannet näyttäisi tauluina? Ostin kasetit 3 e ja hain kaupasta mustat kehykset, kirpparilta kun en tähän hätään niitä löytänyt. Irrotin kannet koteloista ja laitoin ne paksun kirjan väliin oikenemaan. Pohjaksi tauluihin laitoin mustaa pahvia, koska en aivan ostanut oikean kokoisia kehyksiä. Kuinka ollakaan ;) Musta pahvi näytti myös hyvältä videon kansiin nähden. En tiedä onko joku rustaillut tälläisiä aikaisemmin?

Nyt täytyy vaan miettiä, miten käyttää loppumateriaali? Periaatteessa vhs:n kasettikoteloista voisi tehdä rasioita päällystämällä ne kankaalla tms. Tulisi varmaan hienoja lahjarasioita tai korurasioita. Videon nauhaa olen myös miettinyt. Olen joskus yrittänyt virkata sitä, mutta lopputulos on ollut sellaista, että työ on jäänyt kesken. 




En tietysti ottanut niistä Tähtien sota- tauluista kuvia. Tässä esimerkkinä Taru Sormusten Herrasta-taulu, En löytänyt mustaa pahvia just nyt, joten takana on kansio :). Tähänkin tauluun kävisi paremmin kenties mustat kehykset

Myöhästyin bussista...

Myöhästyin tänään bussista, kun jäin miettimään ostanko vahankankaan palasen vai en? No lopulta ostin sen ja huomasin, että seuraava linja-auto kämpille menee vasta  puolen tunnin päästä, joten lähdin huvikseni näyteikkunaostoksille paikalliselle Sokokselle. Minunhan ei pitänyt ostaa mitään, mutta kuinka ollakaan löysin muutaman kirjan erittäin edullisesti. Keräilijän aarre-kirjoista tuo ei tosin ole suosikkini, mutta kun se oli niin halvalla...

Molemmat kirjat maksoivat 5 e/kpl

maanantai 7. toukokuuta 2012

Kirppistelyä...

Piipahdin tuossa ohimennen aamulla ennen opiskelijakämpille tuloani Jyväskylän keskustan Centrum-kirppiksellä. Ajattelin vilkaista nopeasti onko siellä mitään mielenkiintoista, onhan se melkein bussipysäkin vieressä :), joten lyhyt 15 min. shoppailureissu ei siellä veisi paljoa aikaani. Pöydät siellä oli aika tyhjiä, mutta ostajia oli senkin edestä, vaikka kello oli hieman yli 10.00. 

Kirppisreissuni saldona oli jälleen jotain jota olin vailla ollut jo vähän aikaan eli tässä:

Kaksi terrakottasoturia 2 e/kpl. Vasemman puoleiselta puuttui miekka, mutta sen voi tehdä itse myöhemmin. Anttilassa oli aikoinaan näitä ainakin myynnissä


Sitten koriini jotenkin huomaamatta ilmestyi ;) keltainen torkkuhuopa 4 e. Se oli niin heleän värinen, että... Kuulemma Venäjältä, pöydän myyjä oli juuri tuomassa tavaraa ja siinä hieman jutusteltiin ennenkuin lähdin kassalle maksamaan ostoksiani.